Ympyrälieriö on lierö, jonka pohjat ovat ympyröitä

 

Yritän olla sneak. Kerron myöhemmin lisää. 

Olet uusi ihminen, nuori sielu

Olen ollut kulutushysteerikko ja hankkinut viime aikoina joitakin asioita. Voisin esitellä niitä. Tai vaikka näytellä. Näytellä on muuten härö sana. Ja mä vielä harrastan näyttelemistä. Hehehmmh. 

Saan Janitalta paljon vaatteita. Kun Janita muutti sain niitä ekstrapaljon ja tässä on kaksi niistä nyt esittelyssä... laitan muita esittelyyn sitä mukaa kun niitä käyttelen, jos vaan satun asujani kuvaamaan. 

Toppi Vero Modasta, jättekhuul

 Paita Vilasta. Tykkään. Tämä + iki-ihanat haaremihousut (aka kickboxinghousut) on täydellinen easygoing-asu.

 Musiikken! 

Pariisin kevät - Meteoriitti (ostin kaikkia on satua myös, mutta se ei ole nyt kuvassa)

Olavi Uusivirta - Elvis istuu oikealla (rakastan)

Coldplayn kaksi levyä hintaan 8 e ei ollut paha. Vaan hyvä. Siksi ostinkin.

 Sain suloisen vihkon Mammalta. Mä vaan tykkään muistikirjoista.

 Eilisen itisreissun superlöytö! Glee! En ole ikinä kattonut yhtäkään jaksoa tästä, mutta olen kuullut hullua ylistystä, joten olihan se ostettava. Saatan kohta olla lumoutunut.

 RAKAS!!!

Iskä ostin mulle kaksi viikkoa sitten kitaran. 

Tykkään siitä.

Osaan jo Smoke on the waterin riffistä helpotetun version

Autiotalon alun

Kirkossa jotenkin

I will staytakin

Am, Em, A, E, F, H, Hm, Fm, G, G7, C

Ainakin nämä. En mitään täydellisesti. Mutta osaanpa! 

Olen seuraava kitaaarhiirou.

Bändini nimeksi tulee

joviaali komeetta

tai

We Don't Give a Duck

 WDGD

toimiva lyhennekin olisi. 

 Siinä on se duck!

 

+ vahvistin. Sillä voi vahvistaa.

 Halusin olla asiallinen. Eduskunnassa. Toissapäivänä. Sitävarten bleiseri. H&M!!

 Ja housutkin H&M

Kympin vain. Oranssia. Ostin kerrankin housut jotka ei oo isot. Noi on pienet. Vähän vaan. Onneksi.

 Uusi kukkaväri. Olen kukkaislapsi, oli se ostettava.

Silmien alla on sopivasti mustaa. Tai päällä. Sinne ne rajaukset laitetaan. Yritän vaan taas siteerata Olavia. 

Voisin oikeesti perustaa ton ankkabändin!  Haluuko joku mukaan? Täytyy soittaa jokulle. Hehe.

There's a sign on the wall but she wants to be sure. Cause you know sometimes words have two meanings

 Elämä vilahteleee.


Taas aivan huippuviikko on ollut ja on vieläkin, koska se ei ole ohi, vaan jatkuu! Pääsin katselemaan Olavi Uusivirtaa. Jeah. Taisi jäädä ensimmäiseksi ja viimeiseksi kerraksi vähään aikaan, koska

sä olet liian nuori mulle
jutellaan, mitä kuuluu?

Ihan kyseisen herran omia sanoja siteerataksen.

Idols oli kiva. Kiitos Vivian. Kiitos M+M, S, H ja L.

On niin helppoooooooolla onnellinen.

En ole katsonut Idolsia tällä kaudella (en ole kattonut edes telkkaria, paitsi jotain tanskalaista teinidraamaa ja kokkiohjelmaa, jossa huomion kiinnitti ehkä lähinnä sen kokin rintakarvat), mutta olen kyllä sitä mieltä, että nyt ainakin tuon esityksen perusteella aivan väärä putosi. Olisi ansainnut jatkopaikan jo vaikka ihan niiden ihanien kenkien takia!

 Maanaintaina olin mies taas vaihteeksi. Moni tuttu oli näkemässä kun olin mies. Oli huonoin esitys, ainakin kuuleman mukaan, mutta kyllä siitä tykättiin. Ehdin vihdoin viimein kitaroimaan ja omin soittamaan Am, C ja G!  Tiistaina mies. Jälleen. Tepa. Esitys var bra mutta ite meinasin melkein pyörtyä lavalle. Surullisuusolo ja ikävä, koska Lokit lensivät eri suuntiin. Outo tunne, koska ollaan viime aikoina oltu semitiiviisti yhdessä. Onneksi huomenna nähdään ja festareilla keväällää. Ihan parhaita lokkeja!

Riparitapailin. Laulettiin riparilauluja SubTv-juniorin juontajan opastuksella, aivan niinkuin niinä ammoisina aikoina kun mulla oli itellä vielä ripari edessä. Oon kyllä nyt onnellisempi. Ja pääsenhän mäkin vielä kesällä riparoimaan. Mentiin Vivanin kanssa lausumaan runo. Se oli hieno, kai. Ilta oli vielä nuori, joten lähdettiin Mian ja Larin kanssa ostamaan Olavi Uusivirran levyä ja tutkailemaan leffa - ja levyosastoa. Voisin viihtyä tuntikausia leffoja ja levyjä tutkaillen.

En olisi ikinä uskonut, mutta koulu-uinnit olivat ihan jeess. Olin tietenkin huonoin niistä muutamasta, jotka edes sinne altaaseen uskaltautuivat, mutta mitä pienistä. Ainakin yritin. Mua ei ole pitkään aikaan naurattanut niin paljon kuin torstaina kirkoilun jälkeen. Jollekin siitos oli epäselvä ja olo oli muutenkin semisti kokkela. En pystynyt lopettaa nauramista.  Puolen tunnin naurun jälkeen mun piti koota itteni kotiovella ja mennä nukkumaan vieläkin hymyillen. 

 Perjantaina olin asiallinen.

Eduskunta. Nuorten parlamentti. Toimittajaoppilas Jessiina. Hyvää ruokaaaa! Noraankin törmäsin. Sekaannus mikrofonin kanssa, mutta nauroin sille vain. Mun kaulakorua ja nimeä kehuttiin kansanedustajan toimesta ja perään juostiin nimmaria antamaan. Kaikkea hyvää toivottettiin. Olisin vielä halunnut jäädä joidenkin kanssa jubaamaan, mutta yhtäkkiä meillä oli muka niin kova kiire. Ja ei sitten jäätykään.

Tuolla voisi olla kiva istua.

Futureministerit!

 Linja-autojen ja rakkauden perässä voi juosta

tai odottaa seuraavaaa

Mä tein molempia. Odotin ja juoksin. Ja se bussikuski lähti viisi metriä ennen mua. Bitch, please. No, mutta I don't give a duck. Sainpahan jubailtua jonkun toisen bussia odottaneen kanssa!

Olin ollut koko alkupäivän niin kovin asiallinen, puhunut polittiikaa ja pitänyt korkkareita ja bleiseriä, että oli korkea aika vaihtaaaaaaaaaaa vapaalle.

Kesäinen.

Maata näkyvissä. 

Perjaintai-ilta oli taas kiva. Kantelin karkkeja (saa ostaaaa!!), opin uuden pelin, pelasin sitä eniten pelattua  vietin paistetun lihan päivää hyvässä seurassa ja olin sekava. Mutta se oli okei. Joviaalia. Illan ja yön vietin mesessä. Nostalgiaa.


Launtaina. Soitin kitaraa ja opin lisää. Ihan mahtaavaaa. Ei se välttämättä soitolta kuulosta, mutta oon niin innoissani, että ei taida rajoja olla sillä laisinkaaan! Istuin vaan lattialla ja soitin ja osasin jopa jotakin. Kävin itiksessä ostamassa Äidille synttärilahjan ja itelleni Gleen dvd-boksin kympillä!! Ilta jälleen perushengaus, niinkuin viimeiset lauantait on ollut tapana. Mutta kiva perushengaus, koska kivoja hengailijoita.

Mun pitäis laskea tilavuuksia. Haluaisin vain soitella.


P.S (eli perussuomalaiset): Hyvää synttäriäää Äiti! :)

Kaiken jälkeen olet kaunis

Olen ehkä jotekin lapsellinen ja typerä.

Mutta haluan sanoa

että

RAKASTAN MUN ELÄMÄÄ!!!

Se voi olla naivia,

mutta onpahan draivia!

Oho. Tuli runo. Niitä on tullut viime aikoina väsäiltyä. Tai ainakin riimipareja.



Koko ajan vaan tulee ihan mielettömiä uutisia! Hullun mielettömiä! Voitin lotossa yli 200 euroa! voitto! Ja eilen ihanista ihanin Vivian pyys meitä mukaansa kattomaan tänään Idolsin finaalia! (childhood dream!)

Ja siellä Idolsissa. On. Tänään. Esiintymässä.


OLAVI UUSIVIRTA!

I'm in heaven. Pyörryn kohta onnentunteesta. Tai unohdan hengittttttäääääää.


Tiistaina esiinnyin. Siitä kerroinkin. Keskiviikkona katsoin kun muut esiintyivät Kalliossa. Mahtavasti esiintyivät ja oli hienoa. Monan kanssa tutustuttiin taas vähän paremmin Kallioon. Siinä määrin, että torstaina hakemuksiani viedessäni osasin kiivetä Kalliolle kukkulalle jo ilman vaikeuksia ja olin poistumassa jo kymmentä yli kahdeksan. Tykkään Kalliosta. Siitä koulusta ja siitä kaupunginosasta. 

Hakemus. Yli 60 sivua, huhhuh. Osa jutuista jäi ehkä vähän vaiheeseen, mutta ei ne mistä niitä pisteitä oikeasti tulee. Haluan!

 Asu, josta oikeasti tykkäsin ihan mielettömästi

Paita: GinaTricot

Shortsit: H&M

Hattu: H&M

Kengät: Dinsko

Kukka: H&M

Torstai hymyili taas. Laskin vaikeaa matikkaa ja mulla oli kivaa. Matikan kanssa. Ja ilman. Hengailin. Söin jäätelöä ja pelasin korttia mäkkärissä. Tanssin valssia. Paljonkin.

Perjantai oli täynnä huuruja, koska pentanolia ei saisi hengittää, mutta eihän sitä nyt voi hengittämistä lopettaa, jos haluaa elää! Kemialliset yhdisteet tekee olon huteraksi. Ainakin osa niistä.  Tykkäään lokeista. Meidän ryhmän lokeista. Esitettiin jälleen ja koska oli oikea, official enskari niin jäätiin istumaan iltaa. (siihen taitaa olla syy, miksi nimenomaan sanotaan, että iltaa istutaan, eikä maata tai seistä..) Tykkään. Paljon.

On of the boys. Katsku. Mies. Minäkin.

Virolaista lasten skumppaa. Pumppaa ja skumppaa rimmaa. Humppaa.

Lisää kuvateksti

Kesä.

Lauantai. Espoossa. Isovanhemmilla. Maailman parhaita voileipiä. Kirjoituskone. Kauppakeskus Iso Omena. Liian kireät housut, jotka ostin. Asiallinen bleiseri, jotta olisin uskottava. Senkin ostin. (en siis senkkiä, vaan sen bleiserin.)

Sirkku. Sohvi on jo poissa.

Aika lentää kuin siivilä sitruuna.

Miksei mulla ole omaa lammasta?

Äiti pienenä. Mun kuva pienenä oli vieressä. Näytettiin samalta.

Aikuismuki.Lapsimuki. Laseja oikeasti.

Epätarkensin taustan. Tehtiin noita Janitan kanssa pienenä.

Olinpa asiallisen oloinen. Hame on kaupassa. Bleiseri alakerrassa.

Ei voi syödä kakkua ja säästää sitä! En haluakaan säästää.............................! Haluan elääää tätä elämäää!

Illalla hengailtiin leffaa katsoen ihmisten kanssa. Hyvin ihanien ihmisten. Ja leffoja oikeastaan. Leffoja, jotka kertoivat mun pahimmista peloista, mutta joita en pelännyt kuin ihan vähän yöllä vasta.  

Essi otti kuvan. Minä olin kuvassa. Ja olen. vieläkin. 

Tänään olen ehtinyt jo monta juttua! Leikellä vihanneksia tortilloja varten. Melkein juosta liian kovaa lenkillä, maata sen jälkeen raatona eteisen lattialla. Iloita. Siitä lottovoitosta. Ja siitä Olavi Uusivirrasta. OU:n uusi levy on muuten täydellisyyttä. Nyt vasta spotify. Kohta ihan oikeasti täällä.


Iloitsen. Toivottavasti tekin!


tapani rakastaa sinua
tietenkin punaista kaikilla mittareilla

Parasta. 

T(h)eparta

Voivoi.
Voi
Voi.


Vaikka tuntuu vähän siltä, että pää vois kohta räjähtää, koska sata asiaa, mutta vain kymmenen hetkeä hoitaa ne. Ei se silti räjähdä. Kaikki pärjää, koska ne on olleet humalassa ennenkin.

Meillä oli tänään teatterilla enskari, ensi-ilta, enskis (ei kukaan kyllä käytä tota ilmausta). Se meni. Hyvin meni. Paremminkin. Tykkään teistä Lokit, kanssanne on kiva kohista. Iloinen olen, kaikkien puolesta, koska olette lahjakkaita ja taianomaisia.

Tällä hetkellä ehkä suurin haaste on hakemukset, jotka ovat kesken ja jotka eivät saisi olla kesken enää kovin kauaa. Ehkä valvon ensi yötä seuraavan yön ja yritän kehua itseäni mahdollisimman päteävästi omassa hakemuksessani, joka on vieläkin puolivaiheessa.

Voisin haluta muutaman lisähetken aikaa, koska kaikki nämä ajat, joita mulle on viimeaikoina annettu ovat olleet kultaa. Kullan arvo nousee ja niin nousee näiden hetkienkin. Mutta jos en saa mitään lisää, se on okei. Tyydyn tähän. En vähään. Mutta tähän. Tää ei oo vähän.

Karhu. Tuukka antoi meille enskarilahjaksi jokaisen roolihahmoa muistuttavan eläimen. Nalle olen, kai. Ainakin mussa on ruskeita karvoja.

Vaihdoin toiminnot, ehkä huomasitte. Siis ne napit, joista voi painaa ja kertoa mielipiteensä tekstistä. Nyt ne on enemään minä, wanhat oli tehty vähän hätiköiden. Kaikki vanha toiminta kumoutu ja nyt kaikki on melkeinpä nollilla, mutta pidän siitä jollakin tapaa. Pidän aika monesta jutusta jollakin tapaa.

Vaikka en muistaisi omaa nimeäni

Oli ihana tunne tajuta, että mun elämä on aikalailla sitä, mistä oon esim. vuosi sitten unelmoinut. Tai ainakin niin lähellä sitä, että sitä on edes vaikea käsittää. Mä olen iloinen. Alati. Koko ajan. Johtuen siitä, että nää kaikki asiat on tapahtunu mulle tai ehkä siitä johtuen nimenomaan.

Jos joku tulisi kysymään multa, en osaisi ehkä vastata. Mikä nyt oikeen on niin hyvin?

Kaikki. Ainakin melkein. Jos kaikki ois hyvin, kaikki ois huonosti, koska ei olisi mitä tavoitella. Kaikki on hyvin siinä määrin, että mikään ei ole huonosti. Kaikki on hyvin. Kaikki ei ole muikeesti. Mä ootan, että on ja samalla että ei ole. Ja vaikka voi kuulostaa sekavalta, sitä se ei ole ja samalla on. Ei haittaa. Kaikki on fine. Naurattaa.

Olin käsittämättömän fiiliksissä eilen, kun riparitapaamisessa leikittiin tutustumisleikkejä. Moi, olen Jessiina ja tykkään joviaalisuudesta. Hehheh. Oli muutenkin ihana nähdä uusia ihmisiä. Elävissä kuvissa kävin myös. Essin kanssa. Keinoja ei kaihdettu. Haluiaisin olla fbi-agentti. Opin soittamaan smoke on the waterin alun. Hävisin biljardissa.

Tulipa lyhyitä lauseita.

Jatketaan samalla linjalla.

Jos vähemmän on enemmän kerta.

Sain kitaran tänään. En osaa soittaa. Ei se mitään. Mä opin.

No tälläisissa tilanteissa

Ennen mä aina leikin ihan "oikeaa" bloggaajaa ja kerroin vaatteistani. En ole sitä harrastanut nyt vähään aikaan, mutta viime viikolla tuli kuvattua muutamat kivat asut, joten ajattelin, että voisin niitä vaikka tänne laitella. Yksi syy miksi en enää asuja niin paljoa kuvaile, on se, että oikeastaan ainoa mahdollisuus mulla on kuvata ne peilin kautta, jolloin ei tule mitään maailman parasta jälkeä. Mutta koittakaa kestää. (Ja jos, ette kestä, mikään ei teitä lähtemästä estä. En siis ole häätämässä ketään, mutta toi rimmas niin mahtipontisesti)

Lauantaina innoistuin jo kevätauringosta ja laitoin jalkaani tennarit ja päälle nahkatakin. Päivällä vielä sujui, mutta illan vaihtuessa yöhön, ei bussipysäkillä ollut mitenkään kovin lämmin tunnelma.

Hame: Monki

Takki: Only

Kengät: Äidiltä

 Ja kevään kunniaksi tietenkin päähän laitetaan Raybanit, ihka-aitoa kasaria Äidin kokoelmista!

 Olen vähän surullinen, että tää kuva ei anna oikeutta tälle asulle, koska rakastan sitä. Sain Janitalta nuo haaremihousut ja paidan. Jos saisin itse päättää, hengailisin vaan koko ajan niissä. Ja saanhan mä päättää!

Haaremihousut: Pieces

Paita: Vila

Perjantain asu oli pinkkimusta. Huuletkin olivat pinkit, vaikka ette sitä näe.

Housut: GinaTricot

Toppi: Only

Kauluspaita: Jussilta

Huivi: Pieces

Ja luvassa vielä lisää vaatepostauksia, koska en ole esitellyt melkein mitään niistä vaatteista, joita sain Janitalta. 

Loppuun voisin päräyttää vielä ne kymmenen faktaa

1. Kävin tänään Itiksessä hakemassa kahdet uudet lasit (kuvia laitan lähipäivinä)

2.Ihmettelen, miksi ihmiset istuvat aina bussin takaosaan mieluiten? Onko joku kirjoittamaton bussisääntö?

3. Haluaisin istua joskus koulussa ikkunapaikalla

4. Olen ihan innoissani, että huomenna on ekat kemiantunnit yli vuoteen. Tykkään vaan kemiasta!

5. En ole ikinä oikeastaan käynyt millään keikalla (tai no Skillet, mutta se oli festareilla, joten en laske sitä ihan keikaksi. Ja toisaalta taas olen, mutta en sellaisien bändien, joita tietäisi kovin moni, tietenkään näitä aliarvioimatta)

6. Haluaisin nähdä Härmän

7. Pelkään keskiarvoni puolesta just nyt

8. Mulle syttyi äikän tunnilla käsittämätön halua lukea Seitsemän veljestä

9. Olen kerran elämässäni mökkeillyt. Kyllä, kerran. Tuttavaperheen mökillä. Odotan innolla meidän oman mökin valmistumista ja sitä, että pääsen kai ensi kesänä ainakin Essin mökille ehkäpä : )

10. Tajusin tänään ties kuinka monenetta kertaa, että mun pitäisi alkaa elää terveellisemmin. Varsinkin ton unen kanssa pelleily saisi riittää

Olen ilolla paha ihminen

Tällä hetkellä mun pitäis istua bussissa taikka ihan vaan autossa matkalla kohti teatteria. Mutta enpä istu. Ja olen todella iloinen siitä.

Kyse ei ole siitä, että teatterissa olisi jotakin vikaa. Ei ole.  Todellakaan. Ei ole, jos se tehdään ihanasti ja hyvin ja kun on mahtava ohjaaja ja mahtavat teatterilaiset. Niinkuin Tiksissä on. Tuntuu vaan, että tää toinen teatteri, jossa käyn (en nimiä mainitse, koska kohta mut haastetaan oikeuteen, koska en antanut hyvää kuvaa "täydellisestä ryhmästämme") menee koko ajan huonompaan ja huonompaan suuntaan. Siellä on selvittämätön ongelmien vyyhti, joka ei tunnu millään ratkeavan. 

Meillä vaihtui ohjaaja. Entinen oli mulle suuri roolimalli, oikea taiteilija, ihana ihminen ja sitä edellinen myös! Nykyisen kanssa olen nyt tässä viimeiset puoli vuotta yrittänyt tulla kaikin keinoin toimeen ja joka kerta vaan huomannut, että välillä ihmisten maailmat ei kohtaa. Ryhmä on hajanainen ja passiivinen. Treenit menevät, joka kerta samalla kaavalla ja tilaa luovuudelle ei juurikaan ole. En koe oloani kotoisaksi ja tuntuu, että joudun vaan koko ajan olemaan joku muu (teatterissa aika usein, mutta roolin nyt voi aina riisua pois). Vaikka olenkin nyt ainakin jonkinasteinen lintsari, niin musta tuntuu aivan mielettömän hyvältä, koska ongelmateatteri ei anna, mutta ottaa sitäkin enemmän.

Sen sijaan, että kärvistelisin oppimatta mitään uutta ja tuskastumalla, voin pyhittää tämän illan jollekin tärkeälle. Kävelyllä käymiselle ihanassa kevätilmassa. Kirjan lukemiselle. Hakemusten kirjoittamiselle. Läksyjen tekemiselle. Siivoamiselle. Ihan mille tahansa.

Negatiivisista asiosta ei kannata pitää kiinni, joten ainakin aion pitää taukoa tästä iljetyksestä. Mulla on kyllä nyt ensiviikkoisten esitysten myötä semipaljon teatteritaiteilua mun elämässä, joten se riittäköön. Teatteri on rakkaus, huono teatteri toimimaton pakkaus. Miksi keskittyä huonoihin asioihin, kun voi valita hyvät? I see no reason.

Pitää osata luopua. Mä en vielä osaa. Mutta opettelen.  Löydän itseni ehkä uudestaan tuolta jo ensi viikolla, antaen tuhannenen mahdollisuuden. Toivottavasti en pettyen vaan löytäen ilon uudestaan. Hankalaa vaan kun mun ei anneta kannatella sitä omana itsenäni siellä kovin kauaa.




Olen unohtanut tämän 10 asiaa vähäksi aikaa, joten täältä pesee

1. Juha Tapio soi päässäni
2. Haluaisin syödä kakkua
3. Olin aivan intona, kun huomasin, että viikonloppuna olisi luvassa riparitapaamisia!
4. Olen hävittänyt mantsankirjani
5. Opin tänään vähän kiinaa
6. Minulla on pakkomielle keksiä sanoista riimejä.
7. Tulevaisuuden ammattini on niin totaalisen auki kuin vain voi olla
8. Olin onnellinen, koska tajusin asioita matikan tunnilla
9. Kävelin tänään Monan kanssa kotiin suklaata syöden!
10. Haluaisin pitää kesänsuunnitelluiltamat!

En muista mitä, mutta jotakin ihanaa

Mun elämä on niin täynnä elämää, että edelliset päivätkin tuntuvat unelta.   Kaukaiselta riemulta, jonka tietää tapahtuneen, mutta ehkä jossakin toisessa maassa. Tietää tapahtuneen, koska herää hymyillen eilisen jäljiltä ja muistaa kaiken ainakin siihen asti kun pesee hampaat ja syö piltin, joka aamu piltin. Paitsi joskus. Avaa hesarin ja lukee. Joskus vaan Fingerporin. Joskus keskinkertaisetsarjakuvat. Joskus ne huonotkin. Joskus jopa uutiset. Huonot. Keskinkertaiset. Pienet. Joskus hyvätkin. Kulttuurisivut aika harvoin, koska taistelen aikaa vastaan ja haluaisin paneutua.

"Aina kun mä luen hesaria ja skippaan kulttuurisivut, ajattelen, että Jessiina vaan lukee pelkästään nämä."

Suloista, että musta on muodostunut tuollainen mielikuva. Vielä suloisempaa olisi, jos voisin täyttää sen.

Mutta kun hesari on luettu, ei ole enää aikaa ajatella sitä eilistä. Ei ehdi. Kun pitää miettiä, että onko mukana rahaa (ei sitä tarvitsisi oikeasti miettiä, laukun pohjalta löytyy aina hiluja bussiin), matkakortti ( ei ollut tänään), kännykkä (jotta voisin huomata äidin soittaneen seitsemän kertaa) ja ne kaksisataa muuta asiaa. Pitää miettiä, että mihin tilanteeseen joudun, voinko laittaa nämä kengät, jos päädyinkin jonnekin aivan muualle. Voinko ehtiä bussiin vaikka etsisin vielä hetken muistikorttia kameraan, jos vaikka ihmeen kaupalla löytyisi jotakin kuvattaa.

Ei siinä hirveästi eiliset enää mietitytä. Paitsi sitten kun auvoisasti istuu linja-autossa tai Iskän kyydissä ja vihdoin on aikaa miettiä. Mutta silloin ei saa enää mietteistä kiinni, koska ne ovat kadonneet kauas. Yritän muistaa, mistä se aamun hymy johtui. Yritin muistaa jokaisen sanan, jokaisen katseen ja jokaisen ristiriitaisen kommentin, jonka eilen kuulin, jotta voisin pitää niistä hetkistä kiinni. Laittaa niitä ajatuspankkiin ja ehkä vielä joskus intoutua kirjoittamaan niistä päiväkirjaan. Ja vaikka kuinka muistelen, jotakin aina unohtuu. Kun muistaa, että eilen joku kaunis soitti harmonikkaa, ei ole enää varma oliko se tv:ssä vai tapahtuiko se oikeasti. Kun muistaa jotain oikein tarkasti, ei muista enää sitä minkä vielä juuri äsken muisti. Muistaa ehkä kiusaannuksen hetken, kun jää jonkun kanssa kahden ja ei keksi sanottavaa, vaikka kuinka haluaisi. Päätyy toimimaan negaation kautta, vaikka tietää sen olevan väärin.


Haluaisin muistaa kaikki elämäni eiliset, koska juuri ne tekevät minusta sen, kuka olen. Kun unohdan eiliset, unohdan kaiken, mitä olen saavuttanut. Välillä tuntuu, että suhteiden luominen pitää aloittaa joka päivä alusta, ettei mitään pohjaa olekaan, vaikka sitä on rakennettu jo kuukausia. Toisinaan pohja on vankka. Toisinaan tuntuu kun puhuisi tuntemattomalle, joka ei ole samalla aaltopituudella.

Päiväni murmelina kai kertoo jostakin tällaisesta. En ole nähnyt sitä. Voisin katsoa. Ja ehkä todeta, että harvinaisen hyvä elokuva. Todentuntuinenkin.

Tämän loppuviikon elämäni eilisistä haluaisin muistaa ainakin kuinka pystyin taas laulamaan, kuinka minut radioitiin, kuinka Monan kanssa oli vaan ihanaa makoilla sängyllä Frendejä katsellen, kuinka sähköisiksi hiukseni muuttuivat outojen tapahtumien seurauksena ja kuinka hankala niitä oli selvittää, kuinka lähdin kauppaan ollen kasvoiltani mies, mutta silti hameessa ja nutturassa, kuinka joku oli kommentoinut kauniisti blogitekstiäni, kuinka innostuin kevätauringon ensisäteistä niin, että laitoin jo päälleni nahkatakin, tennarit ja  aurinkolasit, kuinka lattiatasosta kaikki näytti niin kovin suloiselta, kuinka siniset silmät, kuinka onni voi tulla mukaan matkan varrelta, kuinka kaunis kirkon holvi, kuinka kutittava parta, kuinka selkkaus siitä kuka huijasi, kuinka oksettavan pyhä tuoksu, kuinka ihmiset sanoivat olevansa ylpeitä minusta ja kuinka pettynyt olinkaan itseeni ja ehkä johonkuhun muuhunkin.

Mun loppuviikko oli kultaa.

Kultaa kuin kevätaurinko.

Rakkautta jokaikisellä silmäyksellä

Rakkautta on olemassa.

Sellaista ensisilmäyksellä tapahtuvaa. (ja muutakin)

Mun ensisilmäys oli jo ennen kun mun silmät olivat edes avautuneet. Jos tämä olisi facebook-päivitys, tässä lukisi

Hymyilevä olo, paikassa Kallio hoodz, henkilöiden muutama vanha tuttu ja rutkasti uusia, joiden kanssa olisin halunnut puhua, vaihtaa ajatuksia ja ihastella loputtomiin kanssa.


Kai mua pelotti vähän, kun piti yksin lähteä kohti Kalliota, Late ei tullutkaan. Ei mua yleensä mikään pelota, mutta jotenkin tää oli niin tärkeä asia, että pieni pelko oli paikallaan. Myöhästyin metrosta noin kolmella sekunnilla, mutta se ei haitannut. Sörnäisissä olin hukassa. Lähdin mäkeä ylös. Se oli ilmeisesti väärä suunta, koska perille en löytänyt. Joku poika hymyili mulle kadulla. Sillä oli vihreä huivi ja hipsterilasit. Ei pojat hymyile mulle. Tai ainakaan tuntemattomat pojat. Tässä oli nyt jotakin ihmeellistä.

Kysyin. "Hei,tiiätkö missä on Kallion lukio" Etin sitä itsekin. Naurua. Poika, taas. "Tiedättekö hei missä on Kallion lukio?" Ei. Lisää naurua. Vastaan kaksi tyttöä. Sama päämäärä. Tyttö, jolla oli pieni letti ja poika, jonka hiukset olivat ilmavat. Kallioon menossa. "Tunnetteko te toisenne?" Just tavattiin. Just kolme minuttia sitten. Silti ei ole vaikeaa.

Tuolla on Torkkeli. Toi on metropolia. Papparainen kertoi, että täällä se jossain varmaan on. No, sitä vähän mekin.

Perille löydettiin. Aulaan ahtauduttiin. Ylös noustiin. Saliin. Lumouduttiin. Taideaineista. Suurista aforisteista. Väittelystä.Taputusvaloista. Opettajasta, joka näytti mielettömän coolilta. Nähtiin niitä vanhoja tuttuja. Kuiskittiin vieruskaverille: tää on upeeta.


Lähdettiin. Moikattiin. Toivottavasti vielä tavataan kun syksyllä palataan tähän hymyilevään kouluun.

Aika harva sinne pääse. Haluan olla yksi heistä. Haluan KaLua.


Tuli sellainen olo kuin olisin vihdoin löytänyt paikkani tässä maailmassa. Dramaattista, ehkäpä. Se ei haittaa. On kevät.