tiistai 17. heinäkuuta 2012

olen aina vierelläsi, paitsi joskus en











Mun päivät Euroopan jälkeen ovat menneet aika samaa kaavaa. Töitä ja töiden jälkeen kavereita tai Kartsulia. Välillä on ollut aika raskasta nousta puoli seitsemältä liimaamaan tarroja ja etsimään sopivia avaimia, mutta voiton puolella ollaan ja päivät ihan hurahtaa ohitse.

Kaikenlaista oikein kivaa ja mukavaa on tapahtunut ja ei mua toi sää ole pahemmin ainakaan haitannut. Tänään käytiin Essin kanssa katsomassa Diktaattori ja eilen vaan ajelin itsekseni junilla ihan väärään suuntaan. Voitin äsken muuten arvasta 500 e, aika jepa. Vähemmän jepaa on se, että mun kaksi päivää vanha järkkärini ei enää ota kuvia. Monilta järkkäri-ihmisiltä olen kysynyt neuvoa, nobody knows. Aika kakkaaa.

Kuvista yhdellä haluaisin erityismaininnan suoda. Tuo kuva, jossa lukko, jossa kaiverrus J <3 J sijaitsee nyt eräässä vantaalaisessa sillassa. Kartsuli oli aivan ihanan yllätyksen mulle aivan tosi kuumaan keskiviikkoon järkännyt, laitettiin lukko paikalleen rakkauden symboliksi ja tuhottiin avaimet. Siellä se oli ainakin mitä eilen kävin katsomassa. Toivon mukaan pysyy kauemminkin.

Alkaa olla aika ikävä, kun toinen on leirillä. En ikinä oikein ajatellut olevani jonkun kahlittavissa tuolla tavalla lukolla tai henkisemmälläkään tasolla. Nyt mä oon. Ja en haluis olla olematta. <3

1 kommentti:

IlonaJulia kirjoitti...

Upeita kuvia & oot super kaunis <3

http://ilonajuliafashion.blogspot.fi