Mä itken yksin öisellä parvekkeella. Tai melkein ainakin (kunnolla en)
Koska on niin hyvä olo. On onnellisuus ja tuntuu, että tällä yön kohinalla on kaikki mahdollinen mulle tarjottavana. Paljon se on jo tarjonnutkin. Tuntuu oudolta, että olen ollut jotnekin niin tyytymätön viime aikoina, ei ehkä muut ole sitä huomanneet, mutta itse olen. Kaikki on niin hyvin. Kaikki on kultaa. Ja tuntuu niin hyvältä kuunnella noita kauniita sanoja, joita smg:n kappaleissa lauletaan. En ole näitä ennen edes kuullut ja ensikuulemalla rakastuin.
Tää fiilis on hyvinpaljon samanlainen kuin viime kesänä kun tulin riparilta kotiin. Sillonkin ihmettelin parvekkeella ja olin käsittämättömän onnellinen, silloinkin kaikki oli avoinna. En olisi sitä uskonut aiemmin.
En olisi myöskään uskonut kun mulle yllättäen ilmoitettiin, että pääsen 39 000 ysiluokkalaisen joukosta 30 parhaan joukkoon taloustietokilpailussa, että mulla olisi siellä oikeasti ihan todella hauskaa ja että mulle tulisi sinne aivan tajuton ikävä. Niitä ihmisiä ja sitä kaikkea. Koska me ei vaan kilpailtu. Koska siellä oli sellaisia ihmisiä, jotka ihan todella ymmärsivät mitä niille sanoi, koska ne itse on kokeneet saman, koska ne kaikki on olleet kymppi tai ainakin melkein ja tietävät sen miten jotkut suhtautuu siihen, ilman että siitä edes tarvitsee edes erikseen mainita. Koska meri, jota järveksi luulin kimalsi niin kauniisti, että olisin halunnut vain katsella, enkä ollenkaan kirjottaa esseetä kauppataseesta. Koska nauratti ja koska maisema oli kaunis. Koska nämä syyt ja monta muutakin. Koska Kaisaniemen puisto.
Olin ehkä ajatellut, että siellä on vaan jonnenöröjä. Jos oli, niin olin ainakin yksi heistä.
Voisin lopettaa hillumisen
ja olla ihmisiksi
voisin ja voisin
mutta minä vain loruilen.
Miten sanat voivat pitää noin paikkaansa?
Sanojen lisäksi mulla on entistä enemmän säveliäkin, kun sain kitarani vihdoinkin viritettyä. Lainatulla viritysmittarilla, ostin omankin, se oli pieni, söpö ja halpa. Soittelin tänään ja se kuulosti ei-niin hyvältä, mutta tykkäsin siitä silti. Mä opin.
Ja vaikka sävelet, niin kyllä sanat edelleen vie musta voiton.
" Kun sä vedät tota sun performanssias, niin ihan yhtä hyvin kun että sulla on kympin keskiarvo, vois uskoa, että sulla on vitosen keskiarvo"
Mun mielestä toi oli kauniisti sanottu. En ole liian rajallinen, en ainakaan jonkun mielestä ja yksittäisten ihmisten sanat on yleensä niitä kaikkein merkityksellisimpiä.
Mulle on pitkästä aikaa tullut fiilis, että haluaisin olla viisas ja tietää, niin moni hieno ihminen on viisaskin. Ehkä voisin sivistää itseäni.
Mun ajatukset on vain puolikkaita, mutta täällä on yö ja pidän siitä liikaa. Yritän ehkä jotain suurempaa sanoa, mutta lukekaa se rivien välistä, jos en osaa sitä suoraan sanoa.
Kuukausi on mennyt siitä kun toive, yksi niistä toteutui. Aika lentää kuin siivilä.
Tänään melkeen sulatin sen.
En aikaa, mutta siivilän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti