Rakkautta jokaikisellä silmäyksellä

Rakkautta on olemassa.

Sellaista ensisilmäyksellä tapahtuvaa. (ja muutakin)

Mun ensisilmäys oli jo ennen kun mun silmät olivat edes avautuneet. Jos tämä olisi facebook-päivitys, tässä lukisi

Hymyilevä olo, paikassa Kallio hoodz, henkilöiden muutama vanha tuttu ja rutkasti uusia, joiden kanssa olisin halunnut puhua, vaihtaa ajatuksia ja ihastella loputtomiin kanssa.


Kai mua pelotti vähän, kun piti yksin lähteä kohti Kalliota, Late ei tullutkaan. Ei mua yleensä mikään pelota, mutta jotenkin tää oli niin tärkeä asia, että pieni pelko oli paikallaan. Myöhästyin metrosta noin kolmella sekunnilla, mutta se ei haitannut. Sörnäisissä olin hukassa. Lähdin mäkeä ylös. Se oli ilmeisesti väärä suunta, koska perille en löytänyt. Joku poika hymyili mulle kadulla. Sillä oli vihreä huivi ja hipsterilasit. Ei pojat hymyile mulle. Tai ainakaan tuntemattomat pojat. Tässä oli nyt jotakin ihmeellistä.

Kysyin. "Hei,tiiätkö missä on Kallion lukio" Etin sitä itsekin. Naurua. Poika, taas. "Tiedättekö hei missä on Kallion lukio?" Ei. Lisää naurua. Vastaan kaksi tyttöä. Sama päämäärä. Tyttö, jolla oli pieni letti ja poika, jonka hiukset olivat ilmavat. Kallioon menossa. "Tunnetteko te toisenne?" Just tavattiin. Just kolme minuttia sitten. Silti ei ole vaikeaa.

Tuolla on Torkkeli. Toi on metropolia. Papparainen kertoi, että täällä se jossain varmaan on. No, sitä vähän mekin.

Perille löydettiin. Aulaan ahtauduttiin. Ylös noustiin. Saliin. Lumouduttiin. Taideaineista. Suurista aforisteista. Väittelystä.Taputusvaloista. Opettajasta, joka näytti mielettömän coolilta. Nähtiin niitä vanhoja tuttuja. Kuiskittiin vieruskaverille: tää on upeeta.


Lähdettiin. Moikattiin. Toivottavasti vielä tavataan kun syksyllä palataan tähän hymyilevään kouluun.

Aika harva sinne pääse. Haluan olla yksi heistä. Haluan KaLua.


Tuli sellainen olo kuin olisin vihdoin löytänyt paikkani tässä maailmassa. Dramaattista, ehkäpä. Se ei haittaa. On kevät.