T(h)eparta

Voivoi.
Voi
Voi.


Vaikka tuntuu vähän siltä, että pää vois kohta räjähtää, koska sata asiaa, mutta vain kymmenen hetkeä hoitaa ne. Ei se silti räjähdä. Kaikki pärjää, koska ne on olleet humalassa ennenkin.

Meillä oli tänään teatterilla enskari, ensi-ilta, enskis (ei kukaan kyllä käytä tota ilmausta). Se meni. Hyvin meni. Paremminkin. Tykkään teistä Lokit, kanssanne on kiva kohista. Iloinen olen, kaikkien puolesta, koska olette lahjakkaita ja taianomaisia.

Tällä hetkellä ehkä suurin haaste on hakemukset, jotka ovat kesken ja jotka eivät saisi olla kesken enää kovin kauaa. Ehkä valvon ensi yötä seuraavan yön ja yritän kehua itseäni mahdollisimman päteävästi omassa hakemuksessani, joka on vieläkin puolivaiheessa.

Voisin haluta muutaman lisähetken aikaa, koska kaikki nämä ajat, joita mulle on viimeaikoina annettu ovat olleet kultaa. Kullan arvo nousee ja niin nousee näiden hetkienkin. Mutta jos en saa mitään lisää, se on okei. Tyydyn tähän. En vähään. Mutta tähän. Tää ei oo vähän.

Karhu. Tuukka antoi meille enskarilahjaksi jokaisen roolihahmoa muistuttavan eläimen. Nalle olen, kai. Ainakin mussa on ruskeita karvoja.

Vaihdoin toiminnot, ehkä huomasitte. Siis ne napit, joista voi painaa ja kertoa mielipiteensä tekstistä. Nyt ne on enemään minä, wanhat oli tehty vähän hätiköiden. Kaikki vanha toiminta kumoutu ja nyt kaikki on melkeinpä nollilla, mutta pidän siitä jollakin tapaa. Pidän aika monesta jutusta jollakin tapaa.