torstai 24. marraskuuta 2011

Entry of the gladiators

Tet. Se on päivän tai oikeestaan koko viikon sana. Olen siis vanhalla ala-asteellani tetissä, vähän auttelemassa, opettamassa ja hengailemassa med Esma, Heta och Samppa. On ollut periaatteessa kyllä tosi kivat kaksi viikkoa, mutta on kyllä paljon raskaampaa kuin koulunkäynti.

Ollaan päästy kyllä tekemään kaikkea tosi monipuolisesti, kokeita ollaan tehty, korjattu, valvottu, opetettu ja muutenkin avustettu. Oon tosi ilonen, että pääsin sellaseen Tet-paikkaan, jossa saa oikeesti tehdä töitä, eikä tarvitse siivota jotain varastoja, kun muutakaan tekemistä ei keksitä.

Tänään meillä oli kolmosluokkalaisten näytelmän ensi-ilta.!!! Whou, ensiaskel teatteriohjaajan uralleni! Oon käynyt kahtena päivänä viikossa harjoittelemassa pikkuisten kanssa sitä ja käsikirjoittanut yötä myöten, kun jotenkin salaperäisesti on jäänyt taas asiat jotenkin viime tippaan. Esitys meni tosi hyvin pieniä jäätymisiä lukuunottamatta, jes! Huomenna vielä viimeinen tet-päivä ja esitys numero 2!

Muuten tähän viikkoon on sisältynyt teatteria, facebook, päätä tyhjentävä kirjoittamiskokemus, hengailua, kävelyä aika paljonkin, elämäni ensimmäinen es ja iskoiluakin! Tänään olisi tarkoitus lähteä hakemaan karkkeja ja keksejä ensi kesän Euroopanmatkan rahankeräystä varten (haluaako joku ostaaa?? : )) ja sitten vähän ehkä autot 2, jos sinne asti pääsen!

Huomenna kuvailen vähän vielä paikkoja tetissä, niin saatte vähän kuvamateriaalia nähtäväksi!





Ens viikolla Maroon 5:n keikka... olisi niin mahtavaa päästä sinne! Lähtekää joku!!





Skitllet toimii vieläkin! Mulla menee kylmii väreitä!

2 kommenttia:

hjortron kirjoitti...

isi: "onks noi sun kavereita? onko niillä olutta vai kokista?" minä: "es:ää..."

Jessiina kirjoitti...

Hahhhaha :) Aika hassua