perjantai 25. marraskuuta 2011

Ja niistä joita katsotaan kadulla

Olo on sellainen, että kaikki mun postaukset ovat viime aikoina olleet vähän mitättömänpuoleisia. Tein sitä, tein tätä. Huomaan, että monella muullakin on vähän sama ongelma. Aina ei jaksa kirjoittaa kun on mukamas kiire tehdä muita asioita (facebook, jossa ei edes tapahdu mitään) ja välillä ei vain inspiraatio iske. Kuvien puuttuminen ei myöskään ole metkaa, mutta koska valo viihtyy esillä vain muutaman hetken, on sitä tyydyttävä tekstiin ja kuviin, jotka eivät oikeasti kerro juurikaan.




Tetin viimeinen päivä oli tavallaan helpotus, vaikka moni tuntuu olevan kuolemaisillaan kun koulu alkaa. Itselläni ei ole mitään koulua vastaan. Näkeepähän kavereita. Ei sillä, että mulla ei olisi ollut kivaa tetissä, päinvastoin. Käyn kuitenkin ala-asteella ainakin kerran viikossa, joten it's not totally over yet!


Tänään pikkuiset esitti näytelmän ainakin viidelle luokalla + joidenkin vanhempia oli myös saapunut paikalle. Meni paremmin kuin eilen ja ohjaaja voi olla ylpeä! Ja kohta aletaan taas suunnittelemaan uutta teatterin supertapausta!

Viikonlopun suunnitelmiin kuuluu tämän päivän osalta siivoamista, blogien lukemista (milloin viimeksi olen sitä tehnyt) ja Vivianin kanssa ajateltiin suunnata kohti jengi-iltaa. Huomenna varmaankin alan oikein toden teolla myymään noita karkkeja (10 laatikkoa odottaa malttamattomana!) ja illalla kohti Nuva on the rocksia! Sunnuntaina ajattelin joulufiilistellä ja suunnata kohti itistä joululahjoja (ja ehkä sitä talvitakkia!!) metsästämään ja illalla tanssahdella. Tet-raporttejakin pitäisi kirjoitella.






Pakkomiellepunaiseen.com Ja noihin kukkasiin. Huhhuh, niitäkin on viidessä eri värissä.


Moi.

Ei kommentteja: