maanantai 11. huhtikuuta 2011

Matikkapaniikkia ja kevättä ilmassa!


Postailen tänään nopeasti ja lyhykäisesti, koska kova kiire matikankokeen muodossa painaa päälle. Miten en tajunnut, että meillä on koe? Ei se nyt muuten olisi ollut mikään katastrofi, mutta matikka ei todellakaan vaan mene mun päähäni. Yritin koulun jälkeen lukea pari tuntia, mutta se jäi pääosin vaan sellaiseksi helpoimpien tehtävien ratkomiseksi. Gosh, paniikki iskee!


Päivän asuni näytti tältä.




Takki: Seppälä
Paita: GinaTricot
Farkkulegginsit: Stockmann
Huivi: Jostain putiikista
Kengät: DinSko
Laukku: Fred Perry (laivalta)

Muuten päivän hippeys tulee esiin tossa paidassa, siinä on kuva hipeistä mielenosotuksessa ja teksti "Bring love, if you don't have any, go get some and come back".

Laitoin jalkaani nuo eilen bongaamani pitkät saappaat, koska ajattelin, että niiden käyttömahdollisuudet alkavat olla aika vähissä, kun kevät tulla porhaltaa jo kovaa vauhtia. Pääsin kävelemään koulun melkein kokonaan astumatta lumelle ja se on jo jotakin, sillä siitä katson henkilökohtaisen kevääni alkaneeksi. Vielä oli sellainen viiden metrin kaistale lunta, mutta tällä sulamisvauhdilla siitä päästään eroon hyvinkin vikkelästi. Muita kevään merkkejä joita tämän päivän aikana huomasin ovat ainakin hurjaa vauhtia lisääntyneet pyöräilijät. Ja linnutkin laulavat kovasti. Tosin sitä ne tekevät jo talvellakin ainakin täällä päin. Keväällä se vaan kuulostaa jotenkin niin paljon ihanammalta, jotenkin lupaavalta. Ja kaiken lisäksi kuulin tänään lokin kirkunan. Yhden kaikista lempiäänistäni. Sitä en kuule kovin usein, koska lokkikanta on täällä hyvin pieni, jos olematonkin.

Koulu loppui tuntia aikaisemmin kuin olisi pitänyt, mikä oli erittäin jepa, koska pääsin pariksi tunniksi lukemaan niihin kokeisiin. Pitää vaan muistaa, että kateettien neliöiden summa on hypotenuusan neliö, niin hyvin menee. Kuulin vaan pahaenteisiä kommenteja niiltä, joilla koe oli jo ollut, koe oli mielettömän vaikea. Eikä. No, jos ajattelen, että siitä tulee kymppi, niin siitä tulee kymppi. Positiivinen ajattelu kunniaan!


Illalla lähdin kohti teatteria, työstimme tulevan näytelmämme käsikirjoitusta. Oli taas mukavaa, niinkuin teatterilla aina tuppaa olemaan. Nyt seuranamme oli myös vähän suuremman puoleinen karvakasa, Pätsi, joka oli häntä heiluen hyvin aktiivisesti mukana menossa.



Siinä taisi olla päiväni hyvin yksinkertaisesti selostettuna. Ja nimenomaan selostettuna. Mielikuvituksellisuus oli tästä kaukana, mutta saanen sen anteeksi, sillä sain mielettömän hienoja ja luovia ideoita tänään teatterilla. Lähden tästä lukemaan taas kokeeseen, pitäkäähän peukkuja ylhäällä. Tai vaan toista, koska jo pitää molempia, se tuo pahaa onnea.

Kevät on kuitenkin melkein täällä ja sen kunniaksi laitan kuvan vielä lehdettömästä puusta. Lyön vaikka vetoa, että kuukauden päästä toi sama puu on ihan vihreänä. Tarkkasilmäisimmät varmaan huomaavatkin, että siellä latvassa laulelee kauniilla äänellään lintunen. - Satakieli, sanoi Äiti.








Ei kommentteja: