Juoksepoistyttö

Tänään kävin lenkillä. Juoksulenkillä. Juoksin siis, en nyt ihan ympyrää, mutta pisteestä A pisteeseen A kiertäen reitin. Mun oli pakko lähteä pois. Ei riittänyt että oisin lähtenyt hitaasti, piti lähteä nopeasti ja kovaa. Pois.

Ja mä lähdin. Juoksin vapaammin kuin koskaan ja en olisi koskaan halunnut lopettaa. Jossain vaiheessa kuitenkin lopetin, ajattelin kai, että ei tällä kunnolla voi ikuisuuksia juosta. Mutta juoksin mulle pitkän matkan ja kun olin taas kotona tuntui, kun olisin vasta päässyt siihen parhaaseen vireeseen.

Odotin kai sitä, että jo silmissä sumenis kun ois juossu ja päässy pakoon. Ainoa mistä mun silmät sumeni oli kuitenkin vain mun hengitys, joka höyrysti mun aurinkolasit. Ihan varmuuden vuoksi vain niitä pidin. Pidin, koska joskus on kiva olla epätuttu ja omissa oloissaan. Ja koska pohjimmiltani viihdyn niin kovin hyvin yksin.

Tuntui hyvältä juosta. Juostapois ja juostatakaisin.

Olin tänään ikeassa. Lippaan kanssa. Hyväntekeväisyyttä kai. Mutta turha ajatella, että olisin jotenkin hyvä ihminen, se oli isoskoulutusjuttuja. Olin tänään myymässä karkkeja. Pienen sisäisen pelon kanssa. Mutta turha ajatella, että olisin jotenkin huono myyjä, se oli niitä juttuja kun liian moni on ilkeä ja päättää jatkavansa huomenna. (multa voi siis ostaa karkkeja ja keksejä, koska niitä vielä on)

Soitin tänään kitaraa. Se oli epävireessä, vaikka toivoin ihmettä ja turhauduin koska sitä ei ollut tullut. Käyttäydyin tänään taas niin tyhmästi kuin vain voi käyttäytyä, niin kuin olen kaikki illat, jolloin en vielä unta saa pelännyt käyttäytyväni. Toivoin, ettei sitä huomattaisi, mutta miksipä ei. Tuollaiset jutut huomataan aina. Nyt toivon, että voisin jotenkin korvata sen ja odotan tilaisuutta. Ja sittenkin ehkä taas vaan odotan.

Tein tänään köksänkokeen. En oikein tiennyt pastasta ja ranskalaisuudesta. Muuta muistikuvaa mulla ei oikein edes ole koulusta. Mutta pinaatti on pahaa.