Poika, joka elää hetkessä

Heeisuun!


Det har varit en häftig dag! Jag har gjort massor av spännande saker. I morgon promenerat jag till gamla skolan och skrev en bra berettelse. Jag har också städat. Vi gick på bio med Essi att se den ny Harry Potter-filmen. Jag gillade! Harry är pojken som lever i ögonblicket.


Noniin, siinä on nyt harjoitettu vieraita kieliä päivän tarpeiksi! Huomenna matkaan kohti Viroa, joten sitäkin osastoa sietäisi harjoitella. Tere! Teretulemast! Koostis meinaa muuten sisältöä. Näin olen mehupurkeista oppinut.

Tosiaan! Rikoin lomalakeja ja heräsin jo kello seitsemältä. (Oletteko huomanneet, että usein päivä alkaa heräämisestä? Se on epäkohta) Vedin kuteet niskaan (mulla oli aivan pakottava tarve käyttä tuota ilmausta) ja lähdin käyskentelemään ympäriinsä (tänään taitaa olla eriskumallisten sanojen päivä). Päädyin vanhan koulun pihalle, jossa kirjoitin kymmenen sivua muistikirjaani upeaa kertomusta, joka tulee varmasti olemaan jonakin kauniina päivänä best seller-listojen kärjessä. Tai sitten sitä myydään jossakin nuhjuisessa Killen kirjat - nimisessä putiikissa kolmen euron tarjouskorissa. Takakannessa on teksti: Lupaavan nuoren kirjailijan kaunis ja elämääpursuava teos tytöstä, joka ei erottanut amppelia pensaasta. Lue ja vaikutu, jatkoa on luvassa.

Mutta kuten arvata saattaa, ei mitään jatkoa tule koskaan. Jos kirja ei myy ja kolikot eivät  virtaa kustannussetien kirstuihin, on se kirjailijanuran loppu. Jäljelläolevat elinvuoteni yritänkin saada jotakin aikaiseksi, mutta tuotosten taso on sen verran haperoa, että ajaudun umpikujaan, käännyn buddhalaiseksi, alkoholisoidun ja kuolen lopulta 47-vuotiaana kun joudun keskelle ampumavälikohtausta.

Siitä tulee tietenkin suuri uutinen. Lööpit kuuluttavat sitä, kuinka kirjailija Jessiina von Krilli (olisipa muuten mahtipontinen nimi!) ammuttiin kylmäverisesti kuoliaaksi Koop Arposen pojan toimesta. Ainoa julkaistu kirjani (siis juuri se, jota tänä aamuna aloitin) halutaan tapahtuneen johdosta ostaa, joten Killeln myyntiluvut kääntyvät hurjaan nousuun. Kille, ole kiitollinen, turvasin juuri eläkepäiväsi!

Okei, eksyin vähän sivupoluille, mutta kuvitelkaa, kuinka yksi kävelylenkki voi noinkin kohtalokkaalla tavalla koitua kohtaloksi! Mielenkiintoinen tulevaisuusnäkymä, se on todettava.


Aivan! Palasin kotiin ja siivosin. Imurointia ja sen sellaista. Pesin hammasharjalla kylppärin lattiaa ja se vasta olikin antoisaa puuhaa! Ilta mennä humpsahti siinä kun näin Essin pitkästä aikaa. Menimme katsomaan Harry Potter-elokuvan, joka oli mielestäni positiivinen yllätys. Kaksi viimeistä osaa yrittävät selvästi korvata sitä minkä Puoliverinen Prinssi hajoitti ehkä ikuisiksi ajoiksi. (se elokuva oli silkkaa tuskaa!) Harry Potter on totisesti poika, joka elää. Vielä varmemmin hän on kuitenkin Poika, joka elää hetkessä. Ei siinä paljoa aikailtu ja mietitty kun Voltsukan kanssa kaulailtiin ja lenneltiin pitkin Tylypahkan tiluksia.

Nyt on kai virallisesti lapsuus loppu. Ei voi mitään, oli mukavaa! Soitellaan! ( Oisko muuten vähän siistiä, jos vois soittaa itselleen tietyn ikäisenä?
 "0 100 100, miten voin auttaa?"
"Porsche ja haluaisin soittaa 7-vuotiaalle Jessiinalle"


Aika khuul!)

Kirsu!

Sumerlaista kuvakirjoitusta.

Yritin olla oman elämäni Amelie. Amelie ei toki kuvannu kenkiään. Tämä on tosi henkinen juttu.

Kuvassa raparpaaperi!

Hempeää!!!

Se on taidetta lapset, taidetta!