sunnuntai 28. elokuuta 2011

Lettukestit!

Nyt asiaa lördagista!!! Alkuperäinen upea suunitelma oli suunnata Reean, Sannan ja Lindan kanssa kohti Valtteria, mutta mulle tuli perjantai-iltana tosi huono olo, joten aattelin, että en välttämättä jaksais lähteäkään, joten nukuin huonon olon pois!

Musta tuntuu, että nyt on ollut joku virallinen letunpaistoviikko ja että kaikki on vaan koko ajan paistaneet lettuja. Siinä keskiviikkoisessa Iriksessäkin niillä oli lettukestit ja Lauran blogissakin luki, että ne oli paistanu lettuja, joten mullekin tuli hirveä letunpaistofiilis! Siitä se ajatus sitten lähti...

Tuntu järkyttävältä muuten huomata, että en ole tainnut ikinä ennen paistaa lettuja. Shocking! No nyt on sekin sitten koettu, onnistuin omasta mielestäni aika hyvin!






Pikkulettuja!




Maanantaiaamuna krapula ja vapina... No ei nyt ihan, kun juotiin tota ikuisuuksia jääkaapissa ollutta lasten kuoharia. Näähän alkoi ihan muistuttamaan jonkun 5-vuotissynttäreitä! Vaan paperiset hatut ja ilmapallot puuttuivat!





Kesäkoira!


Iltapäivällä suunnattiin Tikkurilan Chicos'iin syömään. Oli taas vähän tällanen syömispäivä! Mutta jos ei syö, voi kuolla! Päivän asu:





Tykkään tosta mekosta! Vanha, mutta toimii!

Mekko: Gina Tricot
Legginsit (tarvitseeko sitä edes kertoa??): H&M
Kengät: Ellos
Laukku: Espanjasta
Kukka hiuksissa: H&M
Käsikoru: Vero Moda
Kaulakoru (ei ole kun tossa viimeisessä kuvassa) : Glitter


Rakastatteko tekin mun Marilyn-pikkulaukkua? Ositn sen viime kesänä Espanjasta ja just love it!

 Must have- ruokakuvat.


Mun spesialiteettihamppari, jossa oli sisällä mozzarellatikkuja. Nice. Tää muuten liitty hyvin siihen hampurilaisuskontoon, joka luotiin alkuviikosta!


Kuka jaksaa ylipäätään syödä noi ravintoloiden annokset kokonaan? Vaikka toi ei edes näytä valtavalta, niin se oli kyllä suht huge!


Janita's meal!


Sellanen lauantai. Lisäksi kuvasin vähän (kuvat seuraavassa postauksessa) , analysoin taidetta ja katsoin blondin koston ja  vähän matkaa Monty Pythonia. Rento päivä, nautin viimeisistä kesähetkistä! Muuten joskus aikoja sitten sata ja tuhatta vuotta sitten keväällä, ihan tän blogin alkuaikoina laitoin aina joskus postauksen jälkeen sellaisen kohdan kuin: "päivän uusi juttu". Voisin jatkaa tätä perinnettä, koska pyrin joka päivä tekemään jotain uutta ja ois kiva kertoilla niistä uusista jutuista täällä,  aina jos vaan muistan. Joten....

Päivän uusi juttu: Paistoin lettuja! Kävin ensimmäistä kertaa Tikkurilan Chicos'ssa. Toi ensimmäinen oli aika merkittävä juttu. Vähän niinkun yksi elämän käännekohdista. Toinen ehkä hakemalla haettu, mutta onpahan kuitenkin!


Jos teillä on muuten jotakin postausideoita, niin voitte kertoa niitä mulle kommenttien kautta tai formspringissä. Itseltänihän ei ideat ihan helposti lopu ja kaikenlaista on tulossa, mutta olisi kiva tietenkin toteuttaa teidänkin toiveita! 





Ei kommentteja: