keskiviikko 17. elokuuta 2011

Menkää molemmat hoitoon!

Otsikko selittyy yksinkertaisesti sillä, että heräsin aamulla kello 05.06 siihen kun huusin ihan täysiä puolivalvetilassa, niin että olin osin tietoinen, että huudan, mutta en kuitenkaan: "Menkää molemmat hoitoon!" Näin aika jänniä unia, ton hoitoonmenemisunen lisäksi. Muunmuassa siitä, että Roope osasi lentää ja juuttui kiinni meidän parvekkeen kaiteisiin (oisko mitään tekemistä sen kanssa, että katsoin eilen Frendejä, joissa Joeyn pää jäi oven väliin) ja siitä, että Äiti halus rippijuhlien innoittamana pitää toiset superpippalot - tällä kertaa vaan niin laajalleulottuvat, että sinne oli kutsuttu hirveästi meijän koululaisia ja opettajiakin. Siinä me sitten jutusteltiin sivistyneesti opetussuunnitelmasta ja syötiin mäkkiruokaa. Sellaista. 


Koulussa oli kivaa. Ruotsia, matikkaa ja ihka ensimmäinen yhteiskuntaopin tunti! Tykkäsin kyllä YH:sta ja Ruotsi nyt on aina ollut yks mun lempiaineista. Matikan tunnilla tajusin, että en muista tasan yhtään mitään algebrasta. Ei kiva. Aika jännä muuten, että meijän luokka yhdistettiin matikassa yhen toisen luokan kanssa ja ne jaettiin kolmeen pienempään ryhmään. No, mut ihan kiva näin, näkee vähän eri tyyppejä. Muuten koulupäivään ei sisältynyt oikein muuta kuin yksinkertainen kuulutus, jonka jouduin kuuluttamaan kolme kertaa, koska aina kävi jotain jännää. No, sitä sattuu! Oikeastaan tästä ainaisesta mokailusta on tullut jo osa mua!


Koulun jälkeen lähdin  varmistamaan Tet-paikkaa, mutta kuinkas ollakaan, joudun menemään huomenna uudestaan. No, eipä siinä mitään, kympin aamu niin hyvin siinä ehtii. Olin myös tosi sporttinen ja kävin lenkillä, mutta muuta merkittävää en ole ehtinyt puuhailemaan! 


Mun päivän teema oli mustavalkopinkki. Kengätkin sopi tähän teemaan! Jeah. Essi muuten huomas, että mun paidassa on pitsikuviota ja jalassa pitsilegginsit. Ja tämä oli aivan sattumaa! Jännä!



Nyt lähden nauttimaan yli yhdeksän tunnin yöunista! Tehkää tekin niin, voitte nähdä yhtä mielenkiintoisia unia kuin minä! 

3 kommenttia:

Aino kirjoitti...

Ihanii kuvii, oot nii nätskä (: <3

Jessiina kirjoitti...

Kiitän!

Anonyymi kirjoitti...

Nätti toi kuva, missä seisot :P mun paita sopii sulle paremmin kun mulle :D