Sä oot nytkin jonkun unelma

Ihan näin alkuun voin vain miettiä, miten mahtavassa vaiheessa noi mun vuosi 2011-postaukset on... no tällä viikolla en ainakaan ehdi tehdä varmaan yhtään mitään. Huomenna nimittäin vanha koulu, nykyinen koulu, nuvakokous, teatteri ja illalla vielä ehkä jopa kirkko. Lähden siis puol kasin jälkeen ja olen parhassa tapauksessa kotona joskus kymmenen jälkeen. Mutta paljon on hauskuutta tiedossa, on varsinkin kiva nähdä taas nuvalaisia ja odotan todella innolla kokousta, vaikka mun pitääkin sieltä kesken kaiken lähteäkin.


 Mun aamu alkoi hymyillen

koska Haavisto. Äikäntunti meni vaaliväittelyyn. Ja kyllä, homo VOI olla presidentti. Mun mielestä olisi mahtavaa, että Haavisto valittaisiin. Parhaimmassa tapauksessa se voisi johtaa siihen, että seuraavissa vaaleissa ei miettittäisi sitä onko ehdokas mies, nainen, homo, hetero, bi, musta, valkoinen, viherpilkullinen, kädetön tai likinäköinen. Tai voitaisiin miettiä, ajatukset on hyväksi, mutta annettaisiin asian sitten olla. Ihmisiähän tässä kaikki ollaan. Paitsi eläimet. Ja kasvit.  Huomaan kyllä toki itsekin, että tässä on ristiriita. Sanon, että pitäisi äänestää homoa, sen vuoksi, että siitä homoudesta ei enää tarvitsisi tehdä niin suurta numeroa. Tai numeroa ollenkaan. Mun mielestä tämä on kuitenkin hyvä ristiriita.

Haavistossa on toki muitakin hyviä puolia. Ulkopolitiikan tuntemus. Miellyttävyys. Rauhallisuus. 

Kouluakin oli. Paljonkin, koska lähdin sieltä vasta puoli viisi. Jäin nimittäin koulun jälkeen juttelemaan rehtorille oppilaskunnan kahvilan perustamisesta, kirjoittamaan esityslistaa kokoukseen ja etsimään netistä länsäläisten julkkisten kuvia. Niitä löytyi. Ei kovin paljoa. Mutta löytyipä kuitenkin.

Kotona oli putous.

Siis se ohjelma, ei mikään henkinen romahdustila.


Kotona oli myös hillitön tarve laulaa kovaa, korkealta. Adelea. Ja Christina Perria. Mulla oli ylilaulava olo. Ääni meni. Se ei ole kestänyt paljoa mitään sen kurkunpääntulehduksen jälkeen, josta on melkein kaksi kuukautta jo. Vieläkin katoaa välillä kesken lauseen. Kovin ikävää. Mutta en masennu.
En koskaan. Never say never. Sanoin just kahdesti.



Odottelin koulussa, että Äiti tulisi hakemaan mua, joten innostuin siinä välissä vähän kuvaamaankin. Be proud of me.

Riippuvuus.

Ajantasalla.

Koulu. Tuohon aikaan. Mietin miten kellot jaksavat aina liikkua samaa reittiä? Ei pitää koskaan breikkiä. Melkein rimmas. JOU!

sMiLE

LumiPISAROITA. Tuo värikäs superpisara on mysteeri. Näen siinä jonkun omituisen hahmon.

Tuli vähän olo, että mä olen se kameravalvoja. Oikeasti halusin vaan kuvata koulun valvontasysteemit, että voin murtautua sinne yöllä. En saa päivistä tarpeekseni.

Täpliä.

Ki(i)nostumisreaktio.

Upotus.

Mun ripset on vinos ja hiukset lumes. Moi. 

Siitä vähän superenergiaa!