Hei vaan ! Tänään on ollut erinomainen päivä, vaikka koulu alkoikin ja tuntuu, että se on kaikkien muiden mielestä maailmanluokan katastrofi, mutta mun mielestä on ihan kiva, kun näkee suurimman osan kavereista joka päivä ja pääsee taas vähän harrastustenkin pariin. Tai olisinhan mä mieluiten tietenkin lomalla, mutta pelataan nyt näillä korteilla mitä ollaan saatu, eli kouluillaan nyt oikein urakalla. Olin tosi iloinen, kun muistin, että kohtahan vieläpä ennen kesää on sellainen erikoisuus kuin hiihtoloma ja siihenhän ei ole enää kovinkaan kauaa! Ja peruskoulun koulupäiviäkin on jäljellä epäpyöreät 95, joten pienet tai melko suuret sille!
Eilen olin Ampparin kanssa shoppailemassa Itiksessä. Tarkoituksena oli säästää loput rahat, mutta toisena tarkoituksena oli myös löytää talvitakki, koska mun villakangastakit eivät ole mitenkään kaikkein paras ratkaisu tuohon kirpsakkaan pakkasilmaan! Toinen tarkoitus vei sitten voiton ensimmäisestä pienen takkiepätoivon jälkeen. Oli jotenkin tosi vähän ylipäätään talvitakkeja myynnissä (tai sitten olen sokea) ja ne harvat olivat vähemmän joviaaleja. Onneksi kuitenkin löysin oikein ihanan ja oikein lämpimän takin! Olen palellut viimeiset kolme talvea villakangastakissa, joten oli kyllä ihan mahtilöytö! Mulla on vihdoinkin lämmin. Kiitos Amppa, kun inspiroit takinostohetkeäni!
Ja kun kävelin metroasemalta kotiin (ja räpsin näitä kuvia, akku loppui kyllä hyvin nopeasti) huomasin, että todellakin tarvitsen tuota takkia. Ulkona oli kylmä! Kylmyydeltä pysähdyin ihmettelemään tuota outoa ikkunaa, jossa loistaa liila valo! Mikähän se on? Pitää mennä joku päivä kysymään vielä : )
Tuntuu, että mun pitää melkeinpä aina ottaa kuva liikennevaloista ja mäkkiruuista.
Här är min ny kär! Så varm! Zarasta 79,95€, ennen oli maksanut satasen, joten periaatteessa säästin ja Äiti lupasi vielä maksaa tästä! : ) Olen niin iloinen, että mun ei enää tarvitse palella! Muistutin epäilyttävästi karhua tai muuta karvakuonoa kun mulla oli karvahuppu + mun karvahattu. Huusin koulussa: "kattokaa nyt kuinka karvanen mä oon! Kattokaa oikeesti, oon ihan karvanen!" Ohikulkenut opettaja katsoi tyrmistyneenä. No pääasiahan on se, että nyt ei pääse pakkastuuli puremaan!
Muistakaa laittaa paljon vaatteitta, ettette tule kipeiksi, koska se ei olisi lainkaan joviaalia!
2 kommenttia:
hyvä toi otsikko.. heh :-D ja ihana postaus!
http://reeaslife.blogspot.com/
Voi kiitoksia :)
Lähetä kommentti