Mulla on ihan kamala ikävä.
kehrääviä päiviä
Valoa, kesällä.
Okei, saatte nyt sen tahtonne läpi, hyväksyn talven, pidänkin siitä. Mutta eikö ikävöimisen syvin tarkoitus ole, että kaipaa jotakin mitä ei ole siinä hetkessä? Ei kaipaus tee nykyhetkestä millään tavalla huonompaa. Se vaan pilaa sen läsnäolollaan.
Odotan, että ilta- ja aamuauringot, molemmat siivilöityvät mun huoneeseen. Ja, että tekee mieli ampparijäätelöä.
Tänään pelasin korttia, huonosti. Sain matikantehtävän vastaukseksi yli 600, olin kaukana neliöjuuri viidestä. Valitsin aivan liikaa kursseja opon tunnilla, vaikka en saanut vielä edes toista kieltä ja vähensinkin reippaalla kädellä. Opin melkein pysähtymään luistimilla. En kuitenkaan. Mutta don't stop me now! Putosin melkein bussipysäkiltä ja pelasin kirkossa biljardia.
Ihmettelin, miten taas kerran olin ainoa, jonka naama ei kastunut tuolla lumituiskussa. Tai ainakin ainoa niistä joita sen lumituiskun jälkeen näin.
Viikonloppuna aion tutustua nuorisovaltuuston strategiaan. Ja ehkä uusiin ihmisiinkin. Kukkis kutsuu. Minä vastaan kutsuun. Ja ehkä saan nauttia talvesta tekemällä taas lumiveistoksia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti