sunnuntai 4. syyskuuta 2011

Den här veckan!

Vähän vaan kuulumisia siis luvassa, ilman kuvia, mutta koittakaa kestää!


Tiistai oli hyvä päivä! Leikin teatteriohjaaja vanhalla koululla kun suunniteltiin siellä tyttöjen kanssa esitystä. Koulu nyt oli ihan peruskoulua ja teatterilla oli oikein mahtavaa jälleen. Tehtiin hienoja versioita Forrest Gumpista ja olin tosi vakuuttava Black Swan. Porukkaa on kyllä ihan upeeta ja nyt tokalla kerralla pääsi jo paljon paremmin (ei eka kertakaan mitenkään huono ollut) mukaan porukkaan. Tykkään!

Keskiviikkona mulla oli vähän pidempi päivä. Vai onko ihan normaalia, että lähtee koulusta puoli kahdeksalta illalla? Kaheksasta kolmeen oli ihan normaaleja koulutunteja, jonka jälkeen jäin mediakerhoon vähän skriivailemaan ja siitä suoraan jatkettiin tukarihommissa seiskojen vanhempainiltaan. Siellä menikin sinne puoli yhdeksään asti.


Torstai oli hyvin poikkeamaton. Paitsi, että mun kännykkä sanoi sopimuksensa irti ja alkoi soitella vähän kaikille, joten sain eksoottisen sata vuotta vanhan varapuhelimen, johon kuitenkin tykästyin, koska siinä oli tetris. En kyllä joutunut siihen mitenkään lopullisesti tyytymään, mutta siitä ihan kokonaan toisesssa postauksessa.


Pahoittelen tätä luvattoman huonoa laatua, jota nyt viljelen täällä postauksissani. Kuvia ei nyt tosiaankaan ole tullut otettua, vaikka raahaan kameraa mukaani aina ja kaikkialle. Ei ollut mikään maailmankaikkeuden mielenkiintoisin postaus, vaan tosi laimea, koska herranjestas miten voin olla niin epäluova, että luettelen vaan jotain viikonpäiviä...



Loppukevennnykseksi upea kuva vuoden takaa. Toivottavasti tykkäätte! : )

Ei kommentteja: